tiistai 30. marraskuuta 2021










LIISA NUKKUI, NÄKI UNTA. 
YÖLLÄ SATOI PALJON LUNTA. 
KINOS KASVOI, KASVOI PILVIIN ASTI. 
LIISA JUOKSI NOPEASTI.
PALLOIN PYÖREIN, PEHMEIN SUURIN, 
RAKENSI HÄN LUMIMUURIN.
LIISA HERÄS UNESTAAN, 
MUISTI LUMILINNOJAAN. 
KATSOI ULOS IKKUNASTA
LUNTA OLIKIN VAIN POLVIIN ASTI.






Olimme mukana "Joulupostia ikäihmisille" -kampanjassa, jossa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Pöydän ääressä oli iloinen tunnelma, kun kortteihin leikattiin, liimattiin, piirrettiin ja sommiteltiin kuvia ja koristeita. 




Matematiikkaa minieskareiden kanssa. Lukumäärien 1-6 harjoittelua 🎲









Olipa lapsilla paljon tekemistä, kun yön aikana oli satanut lunta. Lumikolat, pulkat ja liukurit kaivettiin heti esille ja sitten vaan mäkeen ja lumihommiin





Mallirakentelua legoilla..




..ja värillisillä jäätelötikuilla.






Rakenteluleikkiä duploilla. Lasten omat rakenteluleikit kehittävät myös matemaattista ajattelua, sillä rakentelu auttaa lasta ymmärtämään muotoja, pituuksia, suhteita ja lukumääriä.




 Molla ABC-ohjelmalla harjoiteltiin kirjoittamaan sormella oman nimen kirjaimia.





Suujumpassa tehtiin erilaisia harjoituksia suulla. Hiiren viikset -harjoitusta kokeilimme myös siten, että pilli aseteltiin ylähuulen ja nenän väliin. Joku sai sen siinä pysymäänkin. Huulten välissä pilli pysyi varmemmin. 
Suujumppa on leikkiä, jossa huomio kiinnitetään suun ja kasvojen alueille. Näin lapsi tulee kasvojen lihaksistosta tietoiseksi. Harjoitteilla aktivoidaan ja vahvistetaan mukavalla tavalla kasvojen alueen lihaksiston liikeratoja. Näiden toiminta vaikuttaa puheen kehitykseen ja tuottamiseen.





Lapset askartelivat sinisiä ja valkoisia silkkipaperisia lumihiutaleita, joista sitten koottiin ikkunoihin kaksi isoa Suomen lippua. 

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ 6.12. 


 

perjantai 19. marraskuuta 2021


Tänään katselimme isolta näytöltä 
Lasten oikeuksien päivän juhlaohjelmaa ja muutaman piirretyn ohjelman.😍


 

torstai 18. marraskuuta 2021

Loka-marraskuun toimintaa Pillipiipareilla

Lokakuun viimeisellä viikolla leivottiin pullaa. Kylläpä omatekoinen pulla maistuikin makoisalta!





Lääkäri-, koti- ja kauppaleikkiä. Roolileikit ovat erityisen tärkeitä lapsen kehitykselle. Niissä voi kokeilla erilaisia rooleja, harjoitella empatiataitoja ja vuorovaikutusta, ja samalla käsitellä myös omia tunteita. 




Musiikkihetkellä opeteltiin värejä Väriarvoituksia -laulun avulla. Leskenlehti, aurinko, värin arvasitko jo? Leskenlehti, aurinko, värin arvasitko jo? Se on keltainen, se on keltainen, se väri on keltainen...    🎵🎶🎵



Musiikkihetkellä leikittiin ja laulettiin myös Kolme pukkia -leikki. Iso pukki sai viimein puskettua peikon jokeen.





Halloween-juhlissa kierrettiin aluksi eri toimintapisteissä. Yhdellä pisteellä kuunneltiin jännittävää satua hämärässä, toisella toimintapisteellä luettiin Halloween-aiheisia loruja ja liikuttiin niiden mukaisesti ja viimeisellä rastilla etsittiin haamuäidin kadonneita lapsia taskulampun valossa. Jokainen sai kertoa löytämästään pikkukummituksesta jonkun asian, ja näistä jutuista kirjoitettiin sitten tarina. 





Ja pitäähän juhlissa tanssit olla. Discossa pyörähteli vaikka minkä näköistä väkeä. Oli prinsessaa, Spidermania, palomiestä, noitaa, erilaisia eläimiä ja paljon, paljon muuta. 





Lopuksi herkuteltiin myrkynvihreällä mehulla, popcorneilla ja suolatikuilla. 





Tällä hetkellä ompelukuvia tehdään ryhmässä innokkaasti. Ompeleminen kehittää silmän ja käden yhteistyötä, ja kyllä tässä sinnikkyyskin kasvaa, kun valmista ei tule ihan hetkessä.






Synttärisankarin toiveena oli kuunnella levyltä Fröbelin Palikoiden Sutsi Satsi -laululeikki. Kyllä hän sitten viimein heltyi, että vähän saa myös leikkiä mukana :) Niinpä sitten nosteltiin peukkuja ja hetkuteltiin peppuja musiikin tahdissa.







Koulun pihalla kiipeilemässä, leikkimässä ja pelaamassa.



Kävimme kävelyretkellä katsomassa Martti Talvelan hautaa vanhalla hautausmaalla.





Piirtäminen on lapsista mukavaa. Samalla se kehittää silmän ja käden yhteistyötä.




Legobingoa pelattiin minieskarihetkellä. Olipa jännää odottaa, kuka saa ensimmäisenä vaaka- tai pystyrivin täyteen!





Viidesluokkalaiset kävivät Taikahuilujen ja Pillipiipareiden ryhmissä vieraana. Olipa meillä mahtava aamu koululaisten kanssa pelatessa erilaisia lautapelejä yhdessä. Seuraavaakin vierailukertaa jo suunniteltiin!




Vauva- ja taaperoteatteri AEIOU ja Elämän kukka -esitys. Teatterissa yhdistettiin musiikkia, sirkusta ja nukketeatteria.

Pillipiipareiden huhtikuu

  Mäenlaskussa viimeisillä keväthangilla Kukkokoulun pihalla. Eläinleikkejä Aamupiirillä rytmiteltiin rytmikapuloilla "Vuorenkuninkaan ...