keskiviikko 29. maaliskuuta 2023

Pillipiipareiden maaliskuu





 Talitintin titityy,
kevätsointiin virittyy.
Mäyrämuori havahtuu,
joko nyt on maaliskuu?



Roolileikkipäivänä meillä näkyi Spidermaneja, luurankoja, merirosvoja, prinsessoja, ritareita ja muita satuhahmoja. Mukavat leikit saimmekin yhdessä aikaiseksi. Roolileikit tukevat kielen ja mielikuvituksen kehittymistä, ja samalla harjoitellaan sosiaalisia taitoja. Toisessa roolissa voi kokeilla olla ihan toisenlainen kuin oikeasti on.


Taidetta kelmumaalaustekniikalla. Sillä aikaa kun maalaus oli kuivumassa, jokainen askarteli mieleisiä kuvioita ja sommitteli ne maalaukseen. Samalla huomattiin, miten väreistä tuleekin ihan uusia värejä kun ne sekoittuvat toisiinsa. Värien käytön lisäksi harjoiteltiin saksien käyttöä ja kuvioiden sommittelua työhön. 


Kennopaperi oli monelle aivan uusi materiaali, ja siitä syntyi kelmumaalaustöihin kauniita kolmiulotteisia hahmoja. Lopputuloksena aivan upeat taideteokset! 



Revontuliaiheisella toimintahetkellä katsoimme videon Lapin revontulista, jonka jälkeen tanssimme Revontulitanssin huivien kanssa. Musiikki löytyy osoitteesta 


Sitten siirryimmekin taiteilemaan omat revontulimaisemat liituvärejä käyttäen. 


Ja tässä valmiita taideteoksia. Taiteillessaan lapset pohtivat, mitä värejä revontulissa voi näkyä, ja asia tarkistettiin etsimällä vielä netistä lisää kuvia revontulista. Totesimme, että niissä voi olla todella paljon erilaisia värejä ja sävyjä. 




Raunin karaokessa jokainen sai halutessaan kokeilla mikrofoniin laulamista. Olipa jännää kuulla oma ääni kaiuttimista! Lauloimme perinteisiä lastenlauluja ja lopuksi saimme kuulla tyttöjen esityksen Ellinooran kappaleesta "Dinosauruksii".




Pikkusalissa erilaisilla menopeleillä ajelu on mieluista. 




"Salicon mäessä" mäenlaskussa. Tällä kertaa satoikin välillä sankasti lunta. Liikuntaa tuli roppakaupalla kun ensin käveltiin päiväkodilta mäenlaskupaikalle ja sitten laskun jälkeen kiivettiin mäki yhä uudelleen ja uudelleen ylös. Välillä nautittiin kuumasta mehusta. 




Kerrontataitoja harjoittelimme kertomalla nallen arkisista askareista...


...sekä laittamalla kuvia oikeaan järjestykseen ja pelaamalla tarinanoppapeliä. Pelissä tarinan alku muodostui nopan avulla, loppuratkaisun lapset saivat keksiä yhdessä. Hauskoja tarinoita saatiin aikaiseksi! Lopuksi lapset saivat arvioida, mistä tehtävästä pitivät eniten tai mikä ei ollut itselle sillä kertaa niin mieluisa. 




Palikkahuoneen pehmopalikoista rakennellaan tasapainoratoja, majoja ja torneja. Harjoitellaanpa niissä välillä erilaisia hyppyjä ja volttejakin. Välillä on mukavaa peuhata ja sukellella palikoiden seassa, tai välillä vain köllähtää hetkeksi lepäilemään. 





Rakentelu on koko toimintakauden ollut Pillipiipareiden ryhmässä suosittua. Legoista ja Plus plus -palikoista on syntynyt mitä erilaisempia asioita. Tässä erään lapsen isoista Plus plus -palikoista rakentama hyrrä, hyvin pyörii! 




Ja tässä Plus plus -palikoista rakennettu robotti, miekat ja jousipyssy. Barry on auttanut näiden rakentamisessa.



Ja tässä esittelyssä legoista rakennettu lentokone.



Välillä rakennetaan myös perinteisistä puupalikoista. Tässä palikoista syntyi korkeita torneja, ja samalla harjaannutettiin huomaamatta myös matemaattisia taitoja, kun korkeuksia vertailtiin ja mitattiin erilaisin tavoin. 




Myös majojen rakentelu on mieleistä. Majat innostavat erilaisiin mielikuvitusleikkeihin.




Kokeilimme tehdä vesihelmitaidetta. Näitä tehdessä vaadittiin tarkkuutta ja sinnikkyyttä, kun helmet aseteltiin pinseteillä alustaan. Lopuksi kuvion päälle suihkutettiin vettä, jolloin helmet turposivat ja liimautuivat kiinni toisiinsa. 




Yhteistyössä Juvan Urheilukalastajien kanssa järjestettiin päiväkodin viskareiden pilkkitapahtuma Jukajärvellä. Urheilukalastajat opastivat meitä pilkkimisen saloihin. Sää suosi ja kalaakin tuli. Makkaralounas maistui makoisalta ulkona. 





Täti Tarinan satutunnit kirjastossa ovat odotettuja tapahtumia. Tällä kertaa satuhetkellä harjoiteltiin kirjan kuuntelemisen lisäksi kuukausien nimiä. Nämä satutunnit ovat kyllä niin huippuja, kun kaikki pääsevät osallistumaan eikä koko aikaa tarvitse istua, vaan päästään välillä myös liikkumaan ja loruilemaan. 
Päiväkodissa luetaan päivittäin. Kotonakin kannattaa lukea säännöllisesti, lukemisella on todettu olevan iso merkitys lapsen myöhemmälle kehitykselle. Tässä muutama linkki, joissa kirjavinkkejä eri-ikäisille lapsille ja tutkimustietoa lukemisen merkityksestä.






Ylemmässä kuvassa menossa Kurki ja sammakko -leikki.
Alimmaisissa kuvissa leikitään ja lauletaan: "Pieni lohikäärme tuli alas vuoreltaan, sen häntä oli poikki, siksi oli suruissaan. Kauan etsi häntäänsä vaan viimein löysi sen, sanoi: Terve, oot häntäni, oon jälleen iloinen." Jono kasvaa säkeistöjen myötä, ja uusi leikkijä tulee mukaan konttaamalla tai ryömimällä jalkojen alta jonon jatkoksi.




Musiikkihetkellä jänikseltä oli kadonnut kuusi poikasta, ja niitä etsittiin vihjeiden avulla. Samalla soitettiin, rytmiteltiin ja laulettiin. Tulipa samalla harjoiteltua vähän matematiikkaakin, kun mietittiin, montako jäniksenpoikaa oli vielä kateissa ja montako oli jo löydetty.
Rytmikapuloilla rytmiteltiin Vuorenkuninkaan luolassa -musiikin tahtiin. Lapsille sopiva ja heitä innostava rytmiharjoitus löytyy youtubesta osoitteesta: https://www.youtube.com/watch?v=Wk43IDUQmTk




Värittää voi myös tussitaululle. Barry on taiteillut nämä piirustukset, joita lapset jatkavat.




Lassen musiikkihetkellä leikittiin Suutari räätäli -leikkiä ja tanssittiin Tiputanssia 🎵🎶




Muovailu on hauskaa, mutta samalla myös kehittävää. Muovailuvahan työstäminen vahvistaa sormia ja käsiä, ja luovuuskin kehittyy omaa työtä suunnitellessa.




Kevät tulee ja sen myötä myös pihan vesilammikot. Vettä lapioitiin ämpäreihin ja sen jälkeen kaadettiin valumaan jäähän tehtyä uraa pitkin sadevesikaivoon. 




Tunnetaitoja harjoittelimme katsomalla jättitabletilta Yle Areenasta Reima Räiske -animaation, jossa Reima hävisi pikkuveljelle pelissä. Reimaa suututti, mutta hän sai kaverilta hyvän neuvon, jonka avulla selvisi kiukusta. Lauloimme myös Kielinupun Kiukunkesytys-laulun, ja harjoittelimme samalla lauluun kuuluvia tukiviittomia. Pohdimme yhdessä, millaisia rauhoittumiskeinoja voisimme käyttää, kun meitä kiukuttaa tai harmittaa. 


Askartelimme omat "kiukunkesytystaulut", joihin sai liimata valmiita kuvia käyttäen tai piirtäen itselle sopivia rauhoittumiskeinoja. 


Kirjavinkki 🕮

Tässä vinkki teille koteihin hyvästä oppaasta, joka on vapaasti netistä ladattavissa. Oppaan nimi on Arki toimimaan - vinkkejä lapsen myönteiseen tukemiseen. On varmasti osalle tuttu, mutta jos ei ole, niin suosittelemme tutustumaan. Oppaassa on ideoita ja toimintamalleja arjen tilanteisiin erityisesti silloin, kun lapsella on itsesäätelyyn tai neuropsykiatrisiin oireisiin liittyviä haasteita, mutta toimii ihan kaikilla lapsilla 👍
Kirjasen lopussa on myös vinkkejä vanhemmuuden voimavarojen vahvistamiseen.
Lehtisen voi ladata alla olevalta nettisivulta, tai mikäli tykkäät mieluummin lukea ihan käsissä pideltävää opasta, sivujen kautta saa yhden oppaan tilattua ilmaiseksi.




Lapset tykkäävät esiintyä. Usein saammekin kutsun tanssi- ja lauluesitykseen lepohuoneeseen. Esiintyjät laittavat istuimet valmiiksi katsomoon, ja sitten esitys voi alkaa. Ja tarvitseehan oikea esitys myös videokuvaajan 📷




Video Touch Animals -pelissä valitaan eläin piirroskuvista, minkä jälkeen eläimestä tulee lyhyt video äänineen. Yhden eläimen takana on useita erilaisia videopätkiä. 

http://viihdevintiot.com/ sivulta löytyy listattuna lapsille soveltuvia mobiilipelejä ikäsuosituksineen. Sivuilla myös muuta lasten pelaamiseen ja peleihin liittyvää asiaa. Löytyy myös Instagramista #viihdevintiot




Kelmumaalaustekniikalla syntyi upeita pääsiäismunia.




Pupu maalasi maanantaina pääsiäismunia. 
Maali vähän räiskähti,
naamalle se läiskähti, 
sai viikset vihreät.

Pupu maalasi tiistaina pääsiäismunia.
Päätänsä se keikisti,
väripurkkiin kurkisti,
sai korvat keltaiset...

Lapset värittivät pupun Tuula Kallion kirjoittaman Sateenkaaripupu-runon mukaan. Samalla harjoiteltiin viikonpäiviä. 




Diaprojektorilla lapsille näytettiin ja luettiin satu "Kettupoika Vuk". 



Viikon lopussa pohdittiin, miten viikko oli sujunut.




Jatka mallin mukaan. Näistä tuli pääsiäiskoristeita ikkunaan.



Läheistenpäivä alkoi Lassen musiikkihetkellä. Hernepussipiirissä yritettiin musiikin loputtua napata keskeltä hernepussi itselle. Se, joka jäi ilman, joutui leikistä pois. Ensin lapset näyttivät mallia, ja sitten pääsivät aikuisetkin leikkimään. Tanssittiin yhdessä myös Tiputanssia, Laatikkoukko-leikkiä ja Suutari, räätäli -leikkiä. 


Meillä oli kiva aamupäivä läheisten kanssa. Musiikin lisäksi pelailtiin, rakenneltiin, liikuttiin pikkusalissa, leikittiin kotileikki- ja palikkahuoneissa sekä kylvettiin pääsiäisruoho. Tätä päivää muistelemme lasten kanssa vielä pitkään!





Ei vielä ihan päästy lumesta eroon, kun uutta lunta satoi maaliskuun lopussa lisää. Suuntasimme Kukkokoulun pihalle laskemaan mäkeä, kiipeilemään Kiipeli-telineessä ja lumikukkuloilla sekä leikkimään liikuntaleikkejä. 


Huhtikuu alkaa lumisissa tunnelmissa ja pakkanenkin vielä nipistelee nenänpäätä, mutta pikkuhiljaa se kevät sieltä tulee. Tervetuloa huhtikuu!





maanantai 6. maaliskuuta 2023

Pillipiipareiden helmikuu

 

Helmikuun hangilla lasketaan mäkeä,
kelkka on pullollaan iloista väkeä.
Mäestä kotiin on mukava tulla,
pöydällä odottaa laskiaispulla.


Helmikuussa käytiin taidenäyttelyn avajaisissa, on vietetty ystävänpäivää, laskiaista ja kalevalanpäivää, käyty uimahallissa, hiihdetty, askarreltu, maalattu, käyty kirjastossa satutunnilla ja päästiinpä myös kurkkaamaan, miltä kirjastoautossa näyttää. Tässä välähdyksiä helmikuun tapahtumista Pillipiipareiden ryhmässä. 


Helmikuussa kirjastossa oli päiväkoti Apilan taidenäyttely. Jokainen lapsi sai tehdä näyttelyyn yhden työn, joka laitettiin esille kirjastoon. 

        
Kirjaston toiminnalliset satutunnit ovat suosittuja. 




Ystävänpäiväjuhlia varten askarreltiin sydämet, joihin kerättiin kavereilta nimiä.




Ystävänpäiväjuhlia discoilun merkeissä.





Lassen musiikkihetkillä lauletaan, soitetaan ja leikitään torstaisin. 



Liikuntasalin jumpparadalla vahvistuvat niin motoriset taidot kuin koordinaatiokin. 




Kalevalanpäivää juhlittiin vähän etuajassa hiihtoloman vuoksi. Pauliinan, Lassen ja Päivin esitysten lisäksi jokainen ryhmä esitti juhlassa valmistelemansa musiikkiesityksen.




Innokkaita hiihtämään lähtijöitä.




Hiihtoreissuilla harjoiteltiin perushiihtoa, mäen laskemista, mäen nousemista haarakäynnillä ja suksien kiinnikkeiden laittamista. 





Uimahallissa leikittiin monenlaisia vesileikkejä ja harjoiteltiin sukeltamista. Vesiliukumäestäkin laskettiin ja porealtaassa käytiin nautiskelemassa. Uskaltautuipa muutama rohkea käymään myös kylmävesialtaassa!




Minecraft-hahmoja isommista PlusPlus -palikoista tehtynä.







Omassa salissa useimpien lasten mielestä parasta on joogakankaissa riippuminen.


Vesivärimaalausta ja askartelua. Samalla harjoiteltiin kirjaimia. 




Hahmottamisen harjoittelua pelin avulla.




Lapsista itsestään lähtöisin olevat roolileikit ovat parhaita. Tässä menossa kotileikki, jossa istuuduttiin yhdessä ruokapöytään.




Mäenlaskureissulla. Mukana retkimehut ja suolatikkuja, niin jaksettiin vielä kävellä takaisin päiväkodille.




Olipa jännää käydä kirjastoautossa. Monelle se oli ihan ensimmäinen kerta. Jokainen sai lainata kirjastoautosta yhden kirjan, jota päiväkodilla katsellaan ja luetaan yhdessä. 




Ylemmässä kuvassa lapset leikkivät kuntosalia ja alemmassa pelataan Coco Crazy -lautapeliä. Peli vaatii hyvää muistia ja tarkkaavaisuutta.





Viikon tähtilapsen esittely ja toivetoiminta lapsen toivomalla tavalla.



TERVETULOA MAALISKUU, VALOISAMPI AIKA JA KEVÄT!





Pillipiipareiden huhtikuu

  Mäenlaskussa viimeisillä keväthangilla Kukkokoulun pihalla. Eläinleikkejä Aamupiirillä rytmiteltiin rytmikapuloilla "Vuorenkuninkaan ...